sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Elossa ollaan!

Oon elossa, mutta tappotahti opparin kanssa on menossa. Palaan asiaan, kun saan opparin jätettyä väliluentaan loppuviikosta. Jos siis selviän hengissä.




tiistai 5. marraskuuta 2013

Ihannetapaus, mutta lisää leipää!

Näin se sitten kai on.
Ravitsemusterapeutilla on nyt käyty, eikä edes haitannut kävellä sitä vähän yli kolmea kilometriä edestakaisin. Kotiin kävellessä virnuilin koko matkan typerästi. Oon kuulemma ihannetapaus, kun yleensä kaikki pullikoi ravitsemusterapiassa vastaan. Mietin kyllä, että mikä järki olisi edes väittää vastaan, eiköhän se ravitsemusterapeutti ehkä vähän paremmin tiedä asioista ku esimerkiks mie. Mie ainaskii olen kiitollinen kaikesta avusta, mitä saan matkalla kohti terveellistä elämää. Ja tuo ravitsemusterapia oli vielä ilmanen <3 Ei haitannu yhtään, tässä kuussa on nimittäin edessä äärimmäistä kärvistelyä, kun rahat on niin tiukilla. Ihanaa muuten koulun ohella stressata myös raha-asioita. Onneks eilen sain sen yhden tentin tehtyä eli nyt on enää jäljellä projekti ja oppari, ja nekin on ihan hyvällä mallilla.

Mutta nyt siitä tämän päivän päätapahtumasta eli ravitsemusterapiakäynnistä. (Onneks mie en koskaan hypi sekavasti asiasta toiseen.) Miun ruokavalio on kuulemma oikein mallikelpoinen, mutta leipää pitäisi syödä enemmän. Ja mie kun kuvittelin, että syön leipää (ja kaikkea) liikaa. Miehän oon siis sitä REALia vetänyt sen viipaleen, pari päivässä, mutta se on kuulemma liian vähän. Leipää pitäisi syödä 4-5 viipaletta per päivä, eli miulla jää vähän alhaiseksi tuo määrä. REAL tosin on sen verran tuhtia leipää, että sitä riittää se 2-3 viipaletta, mutta yksi on aivan liian vähän. Vaikka saan kuitua myös joka-aamuisesta kaurapuurosta. Mutta oon kyllä iloinen siitä, että oon osannut syödä muuten oikein mallikkaasti. Ilmeisesti se ruokamääräkään ei ollut liian iso, kun en siitä saanut huomautusta. Liikkumisesta sain kehuja, varmaan jos en liikkuis ollenkaan, niin pitäis syömistäkin vähentää.

Terkkarin kanssa sillon pari viikkoa sitten puhuttiin, että menisin vuoden päästä uudestaan verikokeisiin tarkistuttamaan kolesteroliarvot. Ravitsemusterapeutti oli kuitenkin sitä mieltä, että voin aivan hyvin mennä vaikka jo helmi-maaliskuussa uudestaan. Ihan heti joulun jälkeen ei kannata mennä, mutta jos tammikuussa palaan taas normaaliin syömiseen, niin helmikuussa voin jo mennä verikokeisiin. Kuulemma kuuden viikon aikana voi niissä arvoissa jo tapahtua muutosta. Ravitsemusterapeutti oli sitä mieltä, että vuosi on aika pitkä aika odottaa tietoa siitä, onko ruokavaliomuutos vaikuttanut arvoihin. Se, jos muutosta on tapahtunut parempaan, motivoi hyvin jatkamaan terveellistä ruokavaliota. Ja jos kehitys on ollut huonoa, pitää tehdä radikaalimpia muutoksia ruokavalioon, eli ottaa kolesterolia alentava margariini käyttöön. Terapeutti oli sitä mieltä, että melko varmasti tämä ruokavaliomuutos kuitenkin parantaa arvoja, koska miun siskollakin se auttoi.

Jo tuo pelkkä ravitsemusterapiakäynti kyllä motivoi miuta jatkamaan samalla linjalla. On kiva, kun tietää, miten pitää syödä. Koska välillä miusta on tuntunut, että mie oon täysin sekaisin kaikkien yleisten suositusten ja niitä vastaan olevien tutkimusten kanssa. Sovittiin ravitsemusterapeutin kanssa, että soitan sitten ja varaan uuden ajan, jos alkaa tuntua siltä, ettei terveellinen syöminen suju. Varsinaiselle kontrollikäynnille ei ollut tarvetta, mutta voin ottaa yhteyttä, jos siltä tuntuu. Kiva ois kyllä, että jo tämä ruokavaliomuutos vaikuttaisi noihin miun kolesteroliarvoihin, niin ei tartteis ruveta rasvoja vaihtamaan. Mie suhtaudun vähän epäluuloisesti noiden kolesterolia alentavien margariinien makuun. Ravitsemusterapeutti muuten kehui myös sitä, että miun hyvän kolesterolin arvo oli tosi hyvä. Miullehan nousee kohta kus piähän, jos joku miuta vielä kehuu. No, huomenna saan varmaan opparin ohjaajalta noottia, niin tasoittuu tämäkin tilanne.


Sunnuntaina mie pidin vapaapäivän tästä ruokavaliosta. Päätin ilman mitään omantunnontuskia, että nyt saan syödä, mitä huvittaa. Yleensä ruoskin itseäni monta päivää, jos syön huonosti. Nyt ajattelin vaan, että mie saan pitää vapaapäivän, kunhan taas seuraavana päivänä palaan ruotuun. Ihan putkeen tuo miun sunnuntain herkuttelu ei mennyt. Yrisin syödä samalla tavalla kuin ennen ruokavaliomuutosta (eli kasviksista ei tietoakaan), mutta en pystynyt. Alkoi ihan hirveästi tekemään mieli porkkanaa! Muuten kyllä epäterveellinen elämä onnistui ihan hyvin. Ainakin puoli litraa limpparia upposi kevyesti, kolme vesirinkeliä appelsiinituorejuuston kanssa maistui oikein hyvältä ja ruokaa tuli syötyä vain kolmesti päivän aikana, mutta aika jäätävät määrät. Söinpä illalla vielä suklaakakkuakin (öhöm, varmaan melkein puolet). 

Se, että mie kaipasin niitä kasviksia, kertoo jo jotain muutoksesta pään sisällä. Ja sekin, että eilen pystyin helposti palaamaan normaaliin rytmiin, ja jopa halusin palata siihen. Sunnuntain syömiset sai nimittäin olon tuntumaan tukkoiselta. Nyt on olo kuitenkin taas menkkaturvotuksista huolimatta hyvä. Huomista opparituomiota odotellessa aion vielä tämän illan leijua hyvissä fiiliksissä. Ja toivottavasti leijun yönkin, viimeöiset rotat voisi pysyä unista poissa!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Ruokapäiväkirjan hienoisesti hillitsevä vaikutus

Voihan väsymys ja vetämättömyys! Tänään on ollu kertakaikkiaan täysin vetämätön olo, ja jotenkin on tuntunut siltä, että saattaisin jopa tulla kipeäksi. Sairastuminen tulis nyt kyllä tosi pahaan saumaan, kun tässä kuussa on hurjasti tekemistä, jos aion saada paperit ulos koulusta joulukuussa. Toisaalta voi olla, että tää menee hyvillä yöunilla ja monipuolisella ruokavaliolla ohi. Ainakin päivällisen syöminen auttoi outoon heikotukseen. Tänään en oo saanu aikaiseksi mitään, mitä olisi pitänyt. Tai kävin mie aamulla lenkillä. Tai aamulla ja aamulla, kello tais olla ykstoista kun lähdin. Kävin kokeilemassa ylämäkijuoksua. Söin aamupalan vasta sen jälkeen. Mutta mitään muuta järkevää (kouluun liittyvää) en oo saanut tehtyä. Ja huomenna varmaan ruoskin itseäni ja panikoin. Nyt oon liian väsynyt.

Oon nyt kolmatta päivää täyttänyt ruokapäiväkirjaa ravitsemusterapiakäyntiä varten. Mie syön ihan jäätävän paljon. Tai siltä miusta ainakin tuntuu, kun katson noita papereita. En sitten tiedä, millainen tuomio ravitsemusterapeutilta tulee. Mutta itse mie kyllä epäilen syöväni ihan liikaa. Silti tekis mieli syödä koko ajan vaan lisää. Tänää on ollut ikävä sitä tunnetta, että oikeasti vetää navan täyteen ruokaa. Oon kuitenkin onnistunut hillitsemään itseni. Osittain siksikin, että on pitänyt täyttää sitä ruokapäiväkirjaa. En suostu valehtelemaan sen täyttämisessä, ja olen ohjeiden mukaisesti yrittänyt syödä siten kuin yleensäkin. Pirun vaikeaa on itseni hillitseminen ollut. Tällä viikolla on kotonakin ollut melkein joka päivä jotain hyvää, kun pikkusisko on ostanut ja stressi varmaan saa himoitsemaan kaikkea herkkua.

Aamupala: kaurapuuroa, rasvatonta raejuustoa, ruokalusikallinen rypsiöljyä,
mustikoita ja lasillinen rasvatonta maitoa.
Päivällinen: porkkanaa, kurkkua ja makaroni-jauhelihamössöä,
tuo broilerileikkeleen alla oleva on REAL-viipale salaatilla.
Juomana rasvatonta maitoa.
Tää suatanan Blogger heittää tän kuvan ihan vääinpäin.
Edellä mainittujen aterioiden lisäks söin elokuvateatterissa banaanin ja omenan.

Viikon aikana en ole pystynyt täysin olemaan herkuttelematta. Hirmu pitkään jatku siis miun herkuton elämä. Pikkusiskolla oli tiistaina leffailta, ja keskiviikkona söin sitten muutaman kourallisen jäljelle jääneitä sipsejä ja kaksi palaa suklaata. Suklaata olisi mennyt enemmänkin, mutta enempää niitä ei ollut. Torstaina en herkutellut, mutta muuten tuli syötyä tosi paljon. Miulla piti olla torstaina tentti, mutta opettaja unohti toimittaa tenttipaperit paikalle. Se toi ne tietysti just kun mie olin lähtenyt. Maanantaina yritetään uudestaan. Koululta menin isosiskon luo syömään fetasalaattia ja pyttipannua. En pystynyt olemaan santsaamatta. Miun on erityisen vaikeeta hillitä itseni isosiskon luona syödessäni. Ruoka on aina tosi hyvää ja sitä on paljon. Pikkusiskoni H:n piti leipoa pullaa, ja miun mahan kannalta onkin parempi, ettei hän jaksanut.

Eilen H teki poikaystävänsä kanssa ruokaa (lihapullapastaa, juustoa ja kermaa säästelemättä) ja sitä onnistuin syömään suhteellisen järkevän määrän. En edes lisännyt annokseeni pastajuustoa ja söin lisänä paljon kasviksia. Ruuan jälkeen piti kuitenkin syödä vielä vesirinkeli appelsiinituorejuustolla. Nuo ovat tänäänkin houkutelleet koko päivän, samoin jääkaapissa olevat limpparit, joita H osti kolme pulloa, kun oli hyvä tarjous. Ilman ruokapäiväkirjaa olisin sortunut ja tiedän, että huomenna juon monta lasillista limpparia ja syön niitä vesirinkeleitä, kun ruokapäiväkirjaa ei enää tarvitse kirjoittaa. Ohjeen mukaan päiväkirjaa piti kirjoittaa kahtena arkipäivänä ja yhtenä viikonlopun päivänä. Mie itseasiassa oon syönyt enemmän näinä päivinä ku tavallisesti. Ja haluaisin oikeasti syödä koko ajan!

Huomenna miun pitää saada opparia kirjoitettua, koska lupasin maanantaiaamuna viimeistään lähettää tekstiä ohjaajalle. Maanantaina on myös se tentti, johon pitää yrittää vielä tänään ja huomenna lukea, että varmasti pääsen sen läpi. Yritän mennä tänään aikaisin nukkumaan, että saisin taas unirytmini jotenkin kuosiin. Viimepäivinä on tullut valvottua yli puolenyön netissä jumittaen. Ehkä kunnon yöunien jälkeen jaksaa koulujuttuihin keskittyäkin. Ja vaikkei jaksaisikaan, on pakko. Nyt tää blogin kirjoittaminen on taas auttanut sen verran, että saatan avata opparini hetkeksi jo tänään. Kävin tänään muuten katsomassa Leijonansydän-elokuvan. Se oli kyllä yllättävän hyvä, mie kun suhtaudun aika varauksella suomalaisiin elokuviin. Ja miun kuulokkeet on ruvennu vittuilemaan miulle. Joku kosketushäiriö, niin ettei toisesta kuulokkeesta kuulu välillä mitään. Olihan nuo jo muutaman kuukauden vanhat -.-

Ainiin, paino ei oo syömisistä huolimatta noussut, vaan jopa tippunut! Ärsyttää vaan, kun ei tiedä valehteleeko tuo miun vaaka vai ei. Paino oli tänään 83,3 kg, mutta se saattaa olla sen melkein puolitoistakiloa vähemmän, jos tuo miun vaaka valehtelee. Tiiä nyt sitten, mitä ajatella.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kehonkoostumuksen karu totuus

No nysse on ohi. Miun elämä siis...eiku :D Tällä menolla kyllä se elämäkin saattaa olla liian varhain ohi, jos en jotain tee tuolle vartaloni rasvamäärälle. Kehonkoostumusmittauksen tulokset oli varsin karua kuultavaa. Ihan hyvä, että en turhan optimistisesti arvaillut tuloksia etukäteen. Ei tällä ylipainolla mitään hyviä tuloksia olisi voinut odottaakaan. Ja tästähän ei ole suunta kuin ylöspäin, koska takaisin huonoihin elämäntapoihin en aio palata. Sen verran huolissani omasta terveydestäni olen. Vaikken ehkä ole sairas nyt, voin olla sairas vuoden tai viiden vuoden kuluttua. Tämän ikäisenä en haluaisi vielä olla keski-ikäisen tasolla fyysisen kunnon ja terveyden suhteen.

Ei menny muuten niinku elokuvissa tuo miun mittaukseen meno. Netistä katsoin osoitteen, jonne sitten aamulla suunnistin niin, että oli varttia vaille kahdeksan paikalla. Sieltä sitten kuulin, että pitäisi olla toisella puolen kaupunkia. Äkkiä soitto Fysiotikkaan ja aikaa siirtämään. Sain onneksi uuden ajan samalle päivälle pari tuntia myöhemmäksi. Aamulla olin löntystelly etanavauhtia, etten hikoilisi, kun sitä piti ennen mittausta välttää. No hikihän siinä kuitenkin tuli edestakaisin ravatessa. Sainpahan kunnon aamulenkin ainakin. Nälkä vaan alko kurnia suolistossa, kun en ollut aamupalaa syönyt ja vedenjuontikin oli kielletty. Ihan kuivahtanut olo oli, kun oon tottunut juomaan tuopillisen vettä ennen aamupalaa.

Tässä on kehonkoostumusmittauksen tulokset:
Paino: 83 kg (melkein 1,5 kiloa vähemmän kuin omalla vaa'alla aamulla. Näinköhän miun vaaka valehtelee?)
Rasvaton massa: 46 kg (ei mitään hajua, mitä tuo tarkottaa)
Luumassa: 2,82 kg 
Pehmytkudosmassa: 43,2 kg (joo älkää kysykö tuostakaan)
Kehon nesteet: 33,6 litraa
Rasvamassa: 37 kg
Mineraaleja ja proteiineja miun kehossa on normaalisti, mutta rasvaa on yli normaalin (ylläri!).

Lihasmassa: 25,2 kg (viitearvo: 22,3 - 27,3 kg eli tuo miulla on ihan ok)
Painoindeksi: 30,5
Rasvaprosentti: 44,5% (voi järkytys! ei ollu se miun 50 prossaa kovin kaukana totuudesta)
Vyötärö-lantiosuhde: 0,95 (en oikein tajuu tuotakaan, mut sen pitäis olla alle 0,85)
Viskeraalisen rasvan arvo: 132,2 (pitäis olla alle 100)
Lihastasapaino miulla oli normaali (molemmat kädet ja jalat yhtä vahvoja/lihaksikkaita, ja keskivartalossa on myös lihasta ihan hyvin). Rasvan osuus tosin pilaa kaiken :D Lihasta miun ei tarviis lisätä noitten tuloksien mukaan, mutta rasvaa/painoa pudottaa 23,2 kg, jolloin olisin ihannepainossani (59,8kg). Perusenergiankulutus miulla on aika pieni, 1364 kcal.

Miehän en kuitenkaan ajatellu ihan noin paljon painoa pudottaa, vaan tavoitepainona miulla on se 65kg. Vaikka eihän sitä tiedä, jos vaikka mieli muuttuu jossain vaiheessa. Tällä hetkellä jokainen pudotettu kilo ja jopa gramma tuntuu ihan kivalta. Tosin kärsimättömyyskohtauksia tulee vähän turhan usein. Motivaatiota syö aika paljon se, että vaikka liikun melko paljon, ei paino tipu. Ja ruokavaliohan se on suuremmassa osassa painonpudotuksessa kuin liikunta. Eli ruokavaliossa miulla jokin mättää. Mie en kuitenkaan halua ruveta siihen, että lopetan liikkumisen ja pudotan painoa vain ruokavaliota muuttamalla, koska haluan ne terveet elämäntavat opetella heti alusta alkaen. Tänään soitinkin ravitsemusterapeutille, ja ensi viikon tiistaina meen sitten sinne. Toivottavasti saan hyvät ja selkeet ohjeet. Nyt pitäis jatkaa tenttiin lukemista. Kiinnostus on nolla, mutta toivoakaan ei oo päästä läpi lukematta.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Maankamaralla edelleen!

Pitäis varmaan pestä farkut, niin ne vähän tiukentuisi. Tänään
kauppareissulla ne valui koko ajan, mutta en mie kyllä
laihtunut varmasti ole!
Pidin lupaukseni eli en joutunut ampumaan itseäni kuuhun. Kahvakuulatreeni ei kyllä ihan aamulla ollut, kun herääminen vähän venähti. Mutta treenasin kuitenkin! Ja asioitakin sain hoidettua; lähetin tärkeitä sähköposteja ja kirjoittelin kalenteriin, mitä teen milloinkin. Huomasin taas kirjoittamisen voiman edellisen postauksen jälkeen. Sain purettua blogiin ahdistustani tuon koulun suhteen, enkä enää yöllä herännyt panikoimaan vaan nukuin rauhallisesti koko yön. Viime yönkin nukuin hyvin, vaikkakin ehkä liian pitkään. Hirveä väsymys on vaivannut eilen ja tänään, mutta onneksi olen saanut jotain aikaiseksikin. Tänään tosin piti saada opparia etenemään, mutta siirsin sen huomiselle, kun tuli pari muuttujaa. Huomenna olisi syytä ottaa itseäni niskasta kiinni, ennen kuin olen oikeasti kusessa.

Tänään mie kävin juoksemassa pitkästä aikaa. Juoksin taas intervalleja, joista oon innostunu ehkä liikaa :D Tosin vielä olis paljon parantamisen varaa siinä, että oikeasti ottaisin itsestäni kaiken irti. Miehän en tee intervalleja oikeaoppisesti, koska kävelen välillä. Oikeasti pitäisi vuorotella hölkkäämisen ja juoksemisen välillä, mutta miun kunto ei taida olla siihen vielä tarpeeksi hyvä. Johtuu varmaan osittain siitä, että on niin paljon painoa kuljetettavana, kun tätä ruhoani yritän saada eteenpäin. Tänään juoksu kulki tosi hyvin ja varsinkin alkulämmittelyjen ajan askel oli kevyt. Kokeilin jopa sitä hölkkäämistä kävelyn sijaan parin ensimmäisen intervallin ajan. Sitten loppui kunto tai oikeastaan tahdonvoima. Siitähän loppujen lopuksi on kyse. Jos tuntuu siltä, etten saa happea tai jalat tuntuvat väsyneiltä, alan kävellä. Pelkään kompastuvani väsähtäneillä koivillani tai alkavani hyperventiloida, kun luulen etten voi hengittää.

Juoksin noin 6,5 kilometriä 54 minuutissa, mikä on minun tähänastinen ennätykseni. Intervalleja juostessa matka ei tunnu pitkältä, ja se myös kuluu nopeammin. Todellisuudessa en tasaista vauhtia juostessa pystyisi tuossa ajassa tuota matkaa juoksemaan. Olen hidas kuin etana, mutta ehkä pääasia kuitenkin on se, että edes jotain tekee. Olo lenkin jälkeen oli tosi hyvä (serotoniinit sun muut, jee!), vaikka miun tuurilla tietenkin muuten sateettomana päivänä satoi koko lenkin ajan. Huomenna olen suunnitellut tekeväni viikon toisen voimakoulu-treenin, ja pakkohan se on tehdä että saa sen kaksi kertaa viikossa täyteen. Maanantaille en ole suunnitellut mitään kävelyä raskaampaa liikuntaa, sillä tiistaiaamuna menen kehonkoostumusmittaukseen, ja sitä edeltävänä päivänä pitäisi välttää raskasta liikuntaa.

Everytime.

Hirmu jänskää on kyllä mennä siihen mittaukseen! Aikaa varatessa olisi pitänyt saada ohjeet siitä, miten sinne pukeudutaan, mitä saa syödä ja miten liikkua ennen mittausta, mutta en oikein saanut vastauksia nyhdettyä siitä puheluuni vastanneesta miehestä. Ensin sovittiin aika kahdeksitoista, mutta sitten siirrettiin se kahdeksaksi, koska se on kuulemma paaston kannalta parempi. Sitten tietysti kysyin, että millainen paasto pitää tehdä ennen mittauksia, niin se mies sanoi vain, ettei tarvii paastota, mutta aamulla ei sais hirveesti syödä. Etsin tänään itse netistä vähän tarkempaa tietoa pukeutumisesta ja siitä liikunnasta. Ilmeisesti hikoilua ja kuntoilua pitäisi välttää ennen mittausta. Miulla vaan on se ongelma, että miun pitää mennä sinne kävellen ja olen perinyt isäni hirveät hikigeenit eli hikoilen helposti, paljon ja joka puolelta :D Mutta ehkä se ei haittaa, jos mie kävelen etanavauhtia sinne ja yritän olla hikoilematta. Pitää sitten varmaan lähteä seittemältä, vaikka matkaa on vain pari, korkeintaan kolme kilometriä :D

Internetsissä selatessani katselin samalla, millaisia tuloksia muut olivat saaneet kehonkoostumusmittauksissa. Jonkin verran nimittäin löysin blogitekstejä aiheeseen liittyen. Oon tässä parin päivän aikana miettinyt, miten järkyttävät lukemat mie itse siellä saan. En halua arvioida tuloksia kovinkaan realistisesti tai optimistisesti, etten joudu pettymään :D Rasvaprosentti miulla on varmaan ainakin viiskymmentä, lihasta on korkeintaan kymmenen prosenttia, jos ollenkaan. Varma arvioni on se, että rasvaprosenttini on 60% ja loput miusta on luuta ja vettä. Viskeraalisen rasvan arvo on vähintään 18. Mie en onneksi koskaan sorru liioitteluun. Tiistaina tulee sitten todellinen tuomio, ja ne tulokset kerron sitten myös täällä blogissa. Väsynyt bloggaaja kiittää, kuittaa ja kiirehtii nukkumaan. Vanha ei enää jaksa.

torstai 24. lokakuuta 2013

Ei taas menny niinku Strömsössä

Tämä päivä siis. Piti tehdä kaikkee kehittävää, hyödyllistä, pakollista ja kiireellistä. En tehny oikeestaan mittään, mitä olin suunnitellu. Olin kalenteriinki merkinny, että varaan ajan siihen kehonkoostumusmittaukseen, teen hakemuksen Kelan kuntoutuspsykoterapian jatkoa varten, lähettelen koulusähköposteja, käyn Lidlissä ja apteekissa ja teen lihaskuntotreenin. Loppujen lopuksi sain sentään sen kehonkoostumusmittausajan varattua, tein Kelan hakemuksen ja kävin apteekissa. Sen sijaan nuo tärkeimmät, eli koulusähköpostien lähettelyt ja lihaskuntotreeni jäi tekemättä, hups. Ensinnäkin aamulla heräsin ihan liian myöhään, vasta yhdeltätoista. Sitten pyörin pari tuntia netissä ja tein sen hakemuksen, kunnes veljeni vaimo laittoi viestiä ja pyysi kyläilemään. Mie en ikinä pysty vastustamaan tuota pyyntöä, varsinkaan nyt, kun oli kulunut jo pari viikkoa siitä, kun näin muksut viimeksi. Ja siellä tulikin oltua yli kolme tuntia, kun muksut ei halunnu miun lähtevän enkä mie sitten malttanut lähteä. Mie vaan rakastan niitä liikaa <3

Sitten tulin apteekin kautta kotiin, söin päivällistä ja jumituin A:n ja H:n kanssa telkkarin eteen. Jäi sitten se kahvakuulatreeni tekemättä ja sähköpostit lähettämättä. En nyt jaksa edes ajatella sen tärkeimmän, oppariin liittyvän sähköpostin lähettämistä, kun ensin pitäis varmaan tunti vähintään miettiä, miten sen muotoilee ja mitä siihen kirjoittaa. En oo siis tehny mitään koulun eteen kahteen viikkoon. Sen suunnitelmaseminaarin jälkeen iski joku väsymys/ahdistus/tyhmyys, enkä jaksanu ajatellakaan mitään opparia. Tässä sitä nyt ollaan, pari kertaa oon aamuyöstä heränny panikoimaan sitä, että en kerkee tehdä kaikkea mitä pitäisi. Ens viikolla on tentti, jonka käyn uusimassa ja jota en varmaan vieläkään pääse läpi. Sen jälkeen ei olekaan enää kuin pari viikkoa, kun opinnäytetyön melko valmis versio pitäisi lähettää jo tarkastajalle ja opponentille, eli ohjaajalle se pitäisi lähettää jo hyvissäajoin ennen sitä. ÄÄäääää, aaarrgghhh, apua ja iiiiiikkkkssss!!!! Paniikki! Miks mie vaan tuhlaan tätä aikaa kaikkeen muuhun?

Ei edes yhtään rauhoita mieltä se, että sen tutkimussuunnitelman sillon muutama viikko sitten kirjoitin noin kuudessa päivässä. Silleen muutaman tunnin päivässä. Ja sain kuitenkin aikaan sitä tekstiä lähes parikymmentä sivua. Jotenkin oon varma, etten mie siinä nyt onnistu. Enkä oo edes sitä tutkimusaineistoa varsinaisesti keränny. Ja jotenki oon tyhmä, enkä oo pyytäny apua ohjaajalta, joka on ihan sitä varten, että voisin kysyä neuvoa esimerkiksi haastattelukysymysten laatimisessa. Sen tutkimussuunnitelmankin tein oikeastaan täysin itsenäisesti, enkä ollu ohjaajaan missään yhteydessä, ennen kuin palautin valmiin version. Ehkä mie voisin nyt yrittää tehdä jotain eri tavalla. Miksi tällaisessakin asiassa on vaikea pyytää apua, vaikka ohjaaja on sitä varten, että siltä sitä apua pyydetään? Viimeiseen asti pitää yrittää itsenäisesti ratkoa ongelmat ja itkeä ja ahdistua, kun ei tajua ja jaksa.

Toivottavasti huomenna menisi jo paremmin. Jo se, että tekisin jotain koulun eteen varmaan rauhoittaisi mieltä. Toivottavasti. Stressi on pahasta, mutten osaa elää ilman sitä ja stressaantuneena laihtuminenkin on hitsin paljon hankalampaa. Nyt mie taidan mennä iltapalalle ja -pesulle, ja aamulla teen sen kahvakuulatreenin, jonka virkistämänä saan toivottavasti asioita hoidettua. Ammun itteni kuuhun, jos syön sanani ja lahnailen koko päivän.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Elämän pieniä iloja

Minoon piättäny, että yritän (paino sanalla yritän) iloita kaikista pienistä jutuista joka päivä. Oon ihan liian negatiivinen ja hirvee stressihirviö, ja haluaisin päästä siitä eroon. Tällä hetkellä oon aika positiivisella mielellä, vaikka luulis, että nuo verikoetulokset olisi syökseneet miut murheenlaaksoon. Kiva paikka muuten, käyn siellä usein. Tällä hetkellä näen oikeastaan lähes pelkästään hyviä puolia kolesteroliarvojeni nousussa. Nyt miun on pakko elää terveellisesti, vaikken välttämättä aina haluaisikaan. Ehkä pysyn myös helpommin erossa herkuista, kun tiedän konkreettisesti, etteivät ne ole terveydelleni hyväksi. Eikä niitä varsinaisesti tee ainakaan tällä hetkellä mieli, kun tiedän, että ne ovat ainakin osittain syynä kolesteroliarvojeni nousuun.

Nyt kun miun on pakko elää terveellisemmin, niin ehkä mie myös vihdoin laihtuisinkin. Kuten varmaan lukijatkin ovat huomanneet, motivaationi ja kiinnostukseni elämäntapamuutokseen ovat varsin kausiluontoisia. Jaksan ehkä kaksi viikkoa, kunnes kiinnostus lopahtaa tyystin kuukaudeksi, pariksi. Nyt miun on kuitenkin pakko noudattaa kunnollista ruokavaliota, jos haluan parantaa terveyttäni. Minun täytyy pitää edes siitä kiinni, vaikka liikunta jäisikin välillä vähemmälle. Olen varma, että tulee aikoja, kun mieleni tekee herkkuja ja varmasti niitä syönkin, mutta ehkä onnistun rajoittamaan määrää pienessä kuolemanpelossani.

Tänään olen iloinnut tuon "terveellisyyspakon" lisäksi siitä, että olen tehnyt itselleni maistuvia voileipiä. Yleensä syön leipäni pelkällä Oivariinilla, nyt päälle eksyy Floran lisäksi jopa kasviksia. Ja hitsi, että maistuu muuten hyvältä! Tosin tätä jatkuu varmaan korkeintaan sen neljä päivää, kunnes iskee laiskuus ja jää kasvikset pilkkomatta. Kiva oli kuitenkin lounaalla herkutella parilla sellaisella leivällä tänään postiluukusta tipahtanutta KuntoPlus-lehteä selaillen. Tuo lehti oli yksi tämän päivän pienistä iloista, samoin kuin sen mukana tullut tilaajalahja <3 Mie silloin lehteä tilatessa valitsin tilaajalahjakseni Speed Sonicin juoksukellon ja oon oottanu sitä kuukauden päivät kuin kuuta nousevaa. Nyt pitäis vaan opetella käyttämään sitä.

Miun uusi lelu :)

Oon ehkä maailman noloin ja surullisin tapaus, kun joka keskiviikko iloitsen jo etukäteen siitä, että paikallislehden välissä tulee Lidlin mainoslehti :D Parasta keskiviikossa <3 Sitten kun se vihdoin tulee, luen sitä pitkään ja hartaasti. Parasta on se, jos on jotain urheilujuttuja tulossa myyntiin tai jotain terveellistä, yleensä kallista ruokaa on tarjouksessa. Muut hempeilee kumppaneidensa kanssa sateisena keskiviikkoiltana sohvalla elokuvaa katsoen, kun minä sulkeudun omaan ylhäiseen yksinäisyyteeni lukemaan Lidlin lehteä. Voiko enää säälittävämpää olla? :D

Miten sinä vietät keskiviikkoiltasi?

Ai niin, tänään oli kivaa myös se, että siskon kissa tuli varmaan ensimmäistä kertaa kolmen elinvuotensa aikana omasta aloitteestaan miun syliin. Ja vanhimman siskon kanssa oli myös ihana jutella, kun ollaan kohtalotovereita tuon kolesterolin suhteen. Vähän saattaa muuten hävettää myöntää, että mie oon vuoden ajan kirjottanu tätä blogia yleensä vähän vähemmän ahkerasti, enkä oo tänä aikana laihtunu saati sitten oppinu mittään. No, on tästä jottain iloa ainakin miulle ollut, vaikka en varmaan hirveen kannustava esimerkki muille olekaan :D